Tarvitaanko EU-alueella matkustaessa passia?

Nämä tiedot toimitetaan poliisille: passi ja kansallinen henkilökortti.
Lentoyhtiö vaatii voimassa olevan passin tunnistautumista varten, ja me vetoamme siihen. Tähän sääntöön tehtävien mahdollisten poikkeusten osalta pyydämme ottamaan yhteyttä suoraan lentoyhtiöön.

Hyödyllistä tietoa matkustajamääräyksistä:

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa koko ulkomaanmatkan ajan. Monilla mailla on passin voimassaoloon liittyviä rajoituksia. Useimmilla Schengen-alueen ulkopuolisiin maihin suuntautuvilla matkoilla vaaditaan, että passi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Väliaikaisen passin käyttöön saattaa liittyä erityissäädöksiä. Saadaksesi tarkkoja tietoja ota yhteys asianmukaiseen suurlähetystöön.

Huomaa, että ollakseen voimassa passisi ei saa olla vioittunut. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole voimassa olevaa henkilöllisyystodistusta, passia tai voimassa olevaa viisumia lähtöselvityksessä. Näistä huolehtiminen on matkustajan omalla vastuulla.

Joissakin maissa sinun on myös pystyttävä todistamaan kansalaisuutesi kirjautuessasi hotelliin tai poliisin/viranomaisen pyynnöstä. Näissä tapauksissa passi on useimmiten ainoa pätevä henkilöllisyystodistus.

On tavallista, että Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välillä ei ole passitarkastuksia. Kansallinen henkilökortti, joka on poliisiviranomaisen myöntämä ja joka on voimassa matkoilla Schengen-alueen sisällä, on täysin pätevä matkustusasiakirja, jolla voi todistaa sekä omistajan identiteetin että kansallisuuden. Vaikka passitarkastuksia tehdään EU:n sisällä vain poikkeustapauksissa, on sinun pystyttävä todistamaan henkilöllisyytesi ulkomaanmatkan aikana. Suosittelemmekin siksi, että otat passin aina mukaasi matkoille.

Viisumi vaaditaan joissakin tapauksissa. Katso lisätietoja alta:

Egypti

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassa lyhyemmän ajan. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia. Vaurioitunut passi ei ole kelvollinen ja johtaa maahantulon epäämiseen.

Egyptin-matkalle vaaditaan viisumi. Se toimitetaan maksua vastaan Pohjoismaiden kansalaisille egyptiläiselle lentokentälle saapumisen yhteydessä. Otathan yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassaoloaika on alle 6 kuukautta. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia.

Viisumi toimitetaan maksutta Pohjoismaiden kansalaisille heidän saapuessaan Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin. Viisumi on voimassa 30 päivää. Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ei ole mahdollista matkustaa väliaikaisella passilla. Vaurioitunut passi ei ole kelvollinen ja johtaa maahantulon epäämiseen. Otathan yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Kiina

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassa lyhyemmän ajan. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia. Vaurioitunut passi ei ole kelvollinen ja johtaa maahantulon epäämiseen.

Huomio, että Kiinaan matkustamiseen vaaditaan viisumi. Ota yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Marokko

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassaoloaika on alle 6 kuukautta. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia Marokon-matkalle, jonka enimmäiskesto on 90 vuorokautta. Otathan yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Qatar

Viisumia ei vaadita matkoille, joiden enimmäispituus on 90 vuorokautta. Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassaoloaika on alle 6 kuukautta. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia.

Venäjä

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Tarvitset viisumin matkustaaksesi Venäjälle. On tärkeää tietää ja huomioida, että viisumin saaminen vie yli viikon, jos haet sitä itse. Otathan yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Thaimaa

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassaoloaika on alle 6 kuukautta. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia. Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia enintään 30 vuorokautta kestävälle turistimatkalle Thaimaahan.

Jos olet Suomen kansalainen, mutta olet alun perin kotoisin muualta tai olet jonkin muun maan kansalainen, sinun on itse otettava yhteys Thaimaan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja. Matkustaja on aina itse vastuussa siitä, että hänellä on passi ja oikea viisumi matkaa varten.

Turkki

Tarkista passisi hyvissä ajoin ennen matkaa! Viimeisimpien vaatimusten mukaan passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta kotiinpaluun jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassa lyhyemmän ajan. Otathan yhteyttä maan suurlähetystöön saadaksesi lisätietoja.

Ukraina

Suomen kansalaiset eivät tarvitse viisumia matkustaessaan Ukrainaan. Jos olet jonkin muun maan kansalainen, käänny Ukrainan suurlähetystön puoleen saadaksesi tietoa juuri sinua koskevista säädöksistä.

Passin on oltava voimassa vähintään 6 kuukautta kotiinpaluun jälkeen. Jotta oleskelusi Ukrainassa olisi laillista, on passi leimattava rajatarkastuksessa maahantulon yhteydessä.

Varmista, että sinulla on voimassa oleva matkavakuutus, sillä Eurooppalainen sairaanhoitokortti ei kata Ukrainaa.

Joulukuusta 2013 lähtien Ukrainassa on ollut voimassa uusi laki, jossa säädetään, että turistien/vierailijoiden on pystyttävä osoittamaan taloudelliset varansa (rahat) saapuessaan Ukrainaan. Se tarkoittaa, että maahantulon yhteydessä matkustajalta voidaan kysyä, onko hänellä riittävästi rahaa Ukrainassa oleskelunsa ajalle. Jos riittävää rahasummaa ei pystytä esittämään, voidaan maahantulo evätä. Säännöt koskevat kaikkia vierailijoita, mukaan luettuna Ukrainaan saapuvat turisit heidän kansallisuudestaan riippumatta.

USA

Varmista hyvissä ajoin ennen lähtöä, että passisi on voimassa vähintään 6 kuukautta kotiin palaamisen jälkeen. Sinulta voidaan evätä maahan pääsy, jos passisi on voimassaoloaika on alle 6 kuukautta. Emme vastaa seurauksista, jos matkustajalla ei ole kelvollista passia tai jos sinulta puuttuu voimassa oleva maahantulolupa (ESTA).

Suomen kansalaisiin sovelletaan viisumivapausohjelmaa heidän matkustaessaan Yhdysvaltoihin, mikä tarkoittaa sitä, että viisumia ei tarvita alle kolmen kuukauden mittaisille turistimatkoille. Tähän edellytetään, että sinulla on voimassa oleva Suomen passi, joka on luettavissa koneella (kaksi painettua riviä, joissa nimi ja numeroita henkilötietosivun alareunassa). Passeissa, jotka on myönnetty 26.10.2006 tai sen jälkeen, on lisäksi oltava digitaalisesti integroitu valokuva. Väliaikaisia passeja ei hyväksytä. Muissa tapauksissa vaaditaan viisumi. Yleensä vaaditaan, että passin on oltava vaurioitumaton.

Tammikusta 2009 lähtien matkustajien on pitänyt henkilökohtaisesti rekisteröityä amerikkalaisviranomaisille (Department of Homeland Security) täyttämällä lomakkeen internetissä (https://esta.cbp.dhs.gov) viimeistään (!) kolme päivää ennen matkalle lähtöä. Kun hakemus on hyväksytty, myönnetään sähköinen maahantulolupa, joka on voimassa rajattomalla määrällä matkoja Yhdysvaltoihin kahden vuoden ajanjaksolla tai niin kauan, kuin passi on voimassa. 8.9.2010 otettiin käyttöön 14 dollarin turistivero, joka peritään maahantuloluvan hakemisen yhteydessä.

0/0 koki tästä olevan apua